Stressi - tervetuloa elämääni. Voit hyvin häipyä yhtä äkkiä kuin ilmaannuitkin.
Aamu alkoi -10 pakkasella joten Golf piti tietenkin laittaa lämpiämään ajoissa. Sitten iski ongelma kun sain sen ensin ajettua tallista ulos jotta saisin sukset ulos boksista voidellakseni ne. Missä on avaimet? En ollut pariin päivään tarvinnut boksin avaimia joten olin irroittanut ne autonavaimista. Kaivelin kaikki takkien taskut moneen kertaan. Samoin repun taskut ja tyhjensin sen kokonaan, mutta ei ollut avaimia. Sitten laukun kimppuun, josko olisin ne tunkenut sinne jonnekin Tampereella, mutta siinä vaiheessa kun laukun sisältö oli kumottu lattialle ympäriinsä, ei avaimista ollut tietoakaan. Paniikki alkoi iskeä, enhän mä niitä nyt mihinkään ole voinut hukata?! Harmitus oli sanoin kuvaamaton kun lattia on täynnä kamaa ja avaimet löytyi lopulta sitten kumminkin repun sivutaskusta. Siivoaminen näytti väistämättömältä siis...
...Päätin kokeilla isän suksia tänään, joten voitelin ne ja lähdin lottoamaan josko ne toimisivat. Otin ensituntumaa ja olin kuin bambi heikoilla jäillä. Latua ei ollut ajettu varmaan muutamaan päivään ja se oli ihan peilijäässä! Yritä siinä sitten parilla laudankappaleella pystyssä pysyä (ei mun tasapaino tosin niin huono ole kuin mitä luulette). Luistoa riitti, mutta pitoa olisi saanut olla enemmän. Neljän kilometrin jälkeen käväisin mutkan autolla ja vaihdoin omiin pitopohjiin. Kyllä niilläkin vähän horjuttiin, mutta lopulta hiihdin sitten niillä. Luisto ei ollut tietenkään niin hyvä kuin isän suksissa, mutta pito oli ehkä hiukan parempi. Aika jännä muuten, että pitopohjasuksien (ainakin Karhujen) ostaminen on melkoista lottoamista. Se on ihan tuurista kiinni saatko paremmat vai huonot sukset. Mulla ei ole itsellä mitään hirveätä valittamista pidosta millään säällä, mutta esimerkiksi A ja H valittivat viime viikolla, että ei ole edes pitoa...
Ihan kohtuullista menoa oli tänään, mutta kyllä tuli ikävä Lapin lumia. Siellä ei ainakaan millään jääradalla tarvinut hiihtää ja ladutkin oli huippu kunnossa.
Päivä jatkui alpilla ja tuli ihan tyylikkäästi vedettyä sisäsukselle ja toinen kylki on ihan mustana mutta eihän näitä lasketa. Opiskeluakin on päivään mahtunut koska huomenna on iltapäivällä opponointi tilaisuus mitä varten piti valmistautua. Eiköhän mulla ole 30 minuuttia kommentoitavaa siitä työstä mikä mulle arvottiin. On vaan niin hirveästi taas tekemistä. Kirjoja pitäisi tilata, keskiviikkona on deadline kurssiportfoliolle, minkä loppuviimeistely ja viimeinen teksti on täysin tekemättä vielä. Perjantaina se pitäisi vielä esitelläkin, 30 minuutin powerpointti siis järjestettävä. Mutta eiköhän ne asiat jotenkin järjesty, niin niillä ainakin on tapana. Täytuy vaan tsempata itseä ja suksia se mitä ehtii ja jaksaa niin ehkä sitä jaksaa sitten vähän opiskellakin. Loppuspurttihan tässä enää on!
Paras vähän taas vähentää tätä työmäärää:
// M
No comments:
Post a Comment